Tilkkurata 2020 ja 2021
JÄRVENPÄÄN TILKKUPÄIVÄT
Tilkkupäivät 2020 ja 2021
Tilkkupäivät oli ensin määrä järjestää Järvenpää-talossa maaliskuussa 2020, mutta ne jouduttiin koronapandemian takia perumaan vain päivä ennen tapahtuman alkua. Vuodeksi 2021 kaavailtiin uusintaa, edelleen Järvenpäässä, mutta jo loppuvuonna 2020 oli nähtävissä, ettei maaliskuussa voi järjestää massatapahtumaa. Niinpä Tilkkuradat jäivät kokematta.
Katso kuitenkin nämä –
Duo Stemman oli tarkoitus esiintyä tilkkujuhlassa. He olivat lisänneet ohjelmistoonsa kaksi tilkkuharrastajille räätälöityä kappaletta – jo tutuksi tulleen, Arja Sallisen sanoittaman ”Menolippu Järvenpäähän” ja UUDEN ”Juna kulkee Järvenpäähän,” johon Stemman Emma ja Sara loihtivat juuri tilkkuilijoille sopivan sanoituksen. Kannattaa katsoa!!!
Juna kulkee Järvenpäähän
Menolippu Järvenpäähän
Katso Tilkkubasaari-sivulta ne kaupalliset toimijat, jotka olivat tulossa Tilkkuradalle esittelemään kankaita, koneita, tarvikkeita, kirjoja ja kaikkea tarpeellista ja ihanaa tilkkuilijalle. Alempaa löydät lyhyen yhteenvedon, mutta tutustu myös kattavaan listaan Tilkkubasaari-sivulla:
Tilkkutex – Tutustu Tilkkutexin verkkosivuihin!
Tausen Oy esittäytyy Facebook-sivullaan
Järvenpään ompelukone tarjoaa myymälässään ja nettisivuillaan hyvät tarjoukset tilkkuilijan ompelukoneista. Myymälän valikoimista löytyy aina hyviä vaihtoehtoja!😃😍
Lisätiedot Järvenpään ompelukoneen verkkosivulta!
Tilkkutarha – Tutustu Tilkkutarhan verkkosivuihin!
Tutki myös Töölön Tilkkupajan tarjonta – tilaus onnistuu helposti yhteyslomakkeella!
Tilkkurata-tapahtumaa ei järjestetty Järvenpää-talossa 14.-15.3.2020 koronavirusepidemian takia. Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n hallitus päätti, että peruttuun Tilkkurata-tapahtumaan ilmoittautuneille palautettaisiin heidän suorittamansa maksut ruokailuista ja iltajuhlasta sekä 10 euroa osallistumismaksusta. Palautukset suoritettiin tilinumeronsa ajoissa ilmoittaneille kesäkuussa 2020.
Tilkkuradalla piti olla viisi mielenkiintoista luentoa monipuolisista aiheista. Yhden näistä – Tiina Saariston ”Värit – uhka vai mahdollisuus?” pystyi katsomaan Tilkkuyhdistyksen Facebook Live -luentona sunnuntaina 15.3.2020 klo 13:00-13:45.
Nyt luento on katsottavissa Tilkkuyhdistyksen Facebook-videona.
13:00 – 13:45
Värit – uhka vai mahdollisuus?
Tiina Saaristo
Painavaa puhetta, kevyttä jutustelua ja yllättävää tietoa väreistä. Kolme tilkkutyön väreihin liittyvää sudenkuoppaa – ja miten voit välttää ne.
Tiina Saaristo on ahkerakätinen tilkkuharrastaja, joka on jakanut värikkäitä tilkkukokemuksiaan Tilkunviilaajan blogissa yli kymmenen vuoden ajan. Hän on kirjoittanut ahkerasti Tilkkulehteen ja jakanut yli tuhat kuvaa tilkkutöistä ja työvaiheista myös Instagramissa @tilkunviilaaja -tilillään.
Kuva: Pasi Ohtonen
Tilkkurata-tapahtuman projektiryhmässä olivat: Järvenpään TilkkuAinot, Espoon kilta, Keravan kilta, Helsingin tilkkukilta Syyrinki, Vantaan Tilkkutiiraajat ja Espoon Torstaitikkaajat.